Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askarteluvälineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askarteluvälineet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. helmikuuta 2024

Leimailutyökalu

Välillä käytän leimailussa työkalua, jolla saa leimattua kuvan useita kertoja samaan kohtaan tai vain tarkasti johonkin tiettyyn kohtaan. Erityisen hyödyllinen silloin kun vaikkapa haluan leimata tekstin ja haluan sen täsmälleen suoraan.

Olen lisännyt tähän itse tuon kirkkaan kalvon, johon voin leimata kuvan ja sitten kohdistaa kalvon alla olevan kartongin kuvan mukaan oikeaan kohtaan magneettien avulla.
Sitten käännän kalvon sivuun ja leimaan kuvan kartongille.
Tässä tapauksessa leimaus onnistui kerralla, mutta jos jokin kohta kaipaisi lisää mustetta, niin pystyisin korjaamaan myös leimausta.




torstai 1. helmikuuta 2024

Erilaisia leimasimia ja leimailua

Ensimmäiset leimasimeni olivat kumileimasimia, jotka olivat puupalikassa kiinni. Leimasimen ja palikan  välissä on valmiiksi pehmuste, joka helpottaa leimaamista.

Osalla valmistajista kumileimat ovat pehmustettuja, mutta ilman puupalikkaa ja sitten voi olla myös pelkkä kumiläpyskä, kuten tuo oikeanpuoleinen, johon olen itse liimannut pehmusteen.

Kun etenen oman leimailuhistoriani kautta, niin seuraavaksi tulivat kirkkaat silikoniset leimat. Näissä ei ole erillistä pehmustetta, vaan leimasimen materiaali itsessään on hiukan joustavaa.
Silikonisten leimojen kanssa samannäköisiä ovat nykyisin yleistyneet photopolymeerileimat, jotka ovat myös kirkkaita. Nämä kaksi erottaa parhaiten siitä, että photopolymeerit ovat selkästi tahmeita.


Puupalikkaleimasimia lukuun ottamatta leimailuun tarvitaan akryylipalikka, johon leimasin kiinnitetään leimaamisen ajaksi. Ja sitten mustetta leimasimeen. Ei siis leimasinta musteeseen :) Tällä tarkoitan, että taputtelen mustetyynyä leimasimeen eikä päinvastoin. Jos leimasin on suurempi kuin mustetyyny, pitää varmistaa, että mustetta on koko kuviossa.

Leimattavan kartongin alla voi olla muutama ylimääräinen kartonki lisäpehmusteena, itse olen huomannut tämän hyväksi keinoksi.

Leimaamaan oppii vain leimaamalla, älä luovuta! Ota suttupaperia ja testaa, koska eri materiaaleista valmistetut leimat käyttäytyvät eri tavalla. Myös kuvio ja varsinkin sen koko vaikuttaa lopputulokseen.

Lopuksi vielä pieni kokeilu photopolymeerileimalla, jota en ole aikaisemmin käyttänyt. Laitoin leimaan mustetta "normaalisti" ja näen heti, että kuvasta ei tulisi kunnollinen, joten taputtelin vielä kymmenkunta kertaa mustetyynyllä tuota samaa kohtaa, ero näkyy parhaiten isossa numerossa ja kirjaimessa.


Tämä jälkeen kokeilin ensimmäinen leimauksen, ykkösellä merkitty kuva, todella surkea tulos.
Lisäsin mustetta, leimasin kakkosen, menettelee.
Ja vielä kerran lisäsin mustetta ja leimasin kolmosen, johon olen jo aika tyytyväinen.


Leimasin on värjääntynyt mustaksi, sitä en kannata säikähtää, niin vain tapahtuu. Seuraavan kerran kun leimaan tällä samalla leimalla, leimausjälki on heti kuten kuvassa kolme tai parempi.
vinkit askarteluun, askarteluvälineet, leimasimet, leimaaminen

maanantai 29. tammikuuta 2024

Leimaaminen ja värittäminen

Tänään ajattelin hiukan esitellä joitakin luottovälineitäni, joita käytän leimaamisessa ja värittelyssä.  Kaikki tarvikkeet on itse hankittuja ja myös mielipiteet ovat ihan omiani. Lisäkysymyksiä saa esittää joko kommentoimalla tai minulle saa laittaa myös sähköpostia.

Leimaan kuvat Versafinen vedenkestävällä musteella. Leimajälki tällä musteella leimattuna on ihan ykkösluokkaa kaikenlaisilla leimasimilla. Useimmiten käytän nimenomaan tätä mustaa mustetta, mutta minulla on ainakin ruskea ja punainen muste saman merkkisenä.
Illustration -kartonkiin ihastuin jo Tiimarin aikoina. Ostin sitä monta pakettia varastoon, kun oli hyviä tarjouksia tyyliin kaksi yhden hinnalla. Jos en väärin muista, niin taisi jäädä 5 euroa lehtiölle hintaa. Nykyhintoihin verrattuna oli hyvä sijoitus :)
Imaginen ostin ensiksi kalligrafia testailuihin. Kun myöhemmin löysin digileimat, niin huomasin, että se taipui myös silloiseen tulostimeen hiukan avustettuna :D
Kartongit ovat pinnaltaan hyvin samankaltaiset, Imagine on tosiaan ohuempi, mutta omassa käytössä ja värittelyissä en ole juuri huomannut eroa. Hinnaltaan Imagine on huomattavasti edullisempi.




Kuvien värittelyyn käytän lähes aina Derwentin Inktense kyniä. Yritin kaivella, että milloin olen nämä kynät ostanut. Blogista löysin ensimmäisen maininnan vuodelta 2011, mutta kun katselin vielä vanhempia postauksia, niin kyllä niissäkin on jo näillä väritettyjä kuvia.
Joka tapauksessa kauan ovat olleet käytössä ja huomaatteko, kuinka vähän nämä ovat vuosien aikana kuluneet! Selkeästi huomaa myös muutamat suosikkivärit.
Inktenset käyttäytyvät kuten vesivärit, mutta kuivuttuaan väritys on vedenkestävä. En ole oppinut värittämään tusseilla enkä tekemään häivytyksiä öljyn kanssa, niin tämä vaihtoehto on ollut minulle oikein toimiva.



Värittäessä otan väriä kynän terästä kostealla siveltimellä ja aloitan värittämisen kuvan reunoilta tai varjokohdista. Tarvittaessa kastelen sivellinta lisää, jolloin saan vaalennettua väriä. Kaikkein varjoisimpiin kohtiin voin lisätä loppuvaiheessa väriä myös suoraan kynästä.
Leimakuvissa on usein pienen pieniä yksityiskohtia, niin siksi tykkään käyttää pieniä siveltimiä.