Toinenkin kortti tyttövauvalle. Vaaleanpunaista pienelle prinsessalle ja tietenkin myös kimallusta ja ruusuja. Näitä on niin ihana tehdä.
Kortin koko on 11x21cm.
4 / 2017
Lili of the Valley - All Our Dreams
maanantai 16. tammikuuta 2017
lauantai 14. tammikuuta 2017
Virkattu matto
Virkattuun mattoon löytyi ohje Lankavan sivulta, malli nimeltään Juhannusruusu. Kai tällekin jostain paikka löytyy :D
Ohje on ontelokuteelle, virkkasin oman mattoni moppilangasta, sitä kun on jäänyt muutama kilo pahan päivän varalle. Tähän ei kulunut kuin puoli kiloa, joten näitä täytyy tehdä vielä lisää.
Maton halkaisija on hiukan yli 70cm, koukku nro 5.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017
Talvinen tervehdys
Tänään kortissani on suloinen leimakuva Inktenseillä väritettynä.
Leimasin taustapaperiin erilaisia lumihiutaleita valkoisella ja sinisellä musteella.
Lumen tekemiseen käytin kirkasta Glass Dropsia liimana ja päälle ripottelin askarteluhilettä.
3 / 2017
Stampendous - Winter Birds

maanantai 9. tammikuuta 2017
Tyttövauvalle
Hyvin pitkälle samoista aineksista edellisen kortin kanssa tein kortin myös tyttövauvalle.
2 / 2017
Penny Black - Baby Hammock
2 / 2017
Penny Black - Baby Hammock
sunnuntai 8. tammikuuta 2017
Askarteluvuoden aloitus
Uusi vuosi, mutta samat kujeet jatkuvat.
Vauvakortilla on kiva aloittaa korttivuosi. Edellisestä helistinkortin tekemisestä onkin jo todella kauan aikaa.
1 / 2017
Penny Black - Baby Hammock
Vauvakortilla on kiva aloittaa korttivuosi. Edellisestä helistinkortin tekemisestä onkin jo todella kauan aikaa.
1 / 2017
Penny Black - Baby Hammock
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)