Lukijat

lauantai 14. marraskuuta 2015

tiistai 10. marraskuuta 2015

Kimaltava kranssi

Tämän kranssin tekemiseen tarvittiin metallirengas, 10m vahvaa paperinarua (avattuna 12cm leveää) ja 14m ohutta paperilankaa, jossa mukana kimalletta. Vahvasta paperinarusta leikkasin 10cm pätkiä, jotka avasin ja ohuesta langasta 14 cm pätkiä.



Ohjeen mukaan avatut paperinarut olisi pitänyt sitoa ohuella narulla kiinni metallirenkaaseen, mutta jo parin solmun jälkeen tuntui, että sormeni eivät sitä kestä.
Pieni Sisustaja oli keksinyt ratkaisun asiaan, paperinarut voi kiinnittää myös metallilangalla kiertämällä.
Kranssin halkaisija on noin 30cm.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Joulumaratooni 2015/5

Joulumaratoonin viidennessä haasteessa on aiheena enkeli. Koristeeksi lisäsin lumihiutaleita, jotka kiinnitin haaraniiteillä.

142 / 2015
Lili of the Valley - Christmas Prayer

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Joulumaratooni 2015/4

Tässä minun joulunpunainen DT-korttini Joulumaratoonin neljänteen haasteeseen. Aiheena on kuusi.

141 / 2015
Whiff of Joy - Wee and Christmas tree

lauantai 7. marraskuuta 2015

Saksien Silpuista #35 - Musta-valko-hopea, kortti 140 / 2015

Saksien Silpuista marraskuun haasteen resepti on musta - valkoinen - hopea.
Näistä aineista syntyi kortti kihlaparille.

Impression Obsession - Fun Friends