Lukijat

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kuuta katselemassa

Pikkuinen keijukainen lennähti tähän korttiin. Koristeeksi asettelin muutaman ruusun ja tein Pearlmakerilla pikkuisia helmiä kukkien ympärille.
Today I coloured a little fairy for my card. Just a lovely image.

Deep Ocean Challenge #103 - Flowers
Crafting When We Can #9 - One for the kids 

53 / 2015
















Lili of the Valley - Midsummer's Night

torstai 7. toukokuuta 2015

Lähihoitajalle

Tänään esittelyssä kortti valmistuneelle.
Vaaleanpunaista oli toiveena, sitä tässä onkin riittävästi. Leimakuvan värittelin tuttuun tapaan Inktenseillä.

52 / 2015

















Whiff of Joy - Little Nurse

tiistai 5. toukokuuta 2015

Leikkiä joulupalloilla

Väritellään leimakuvia -haasteessa on vuorosssa House Mousen leimasimet. Omistan niitä tasan kaksi ja kumpikin on joululeimasin, joten siitä lähdettiin.
Iso leimakuva antoi oman haasteensa luonnoksen noudattamiseen, mutta lopulta tästä tulikin ihan kivan näköinen joulukortti :)

51 / 2015

















House Mouse:  Foot Loose and Fancy Free

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Tekniikka10 kymmenen

Valitsin tähän viimeiseen korttiini tekniikoista puetun leimakuvan ja ompelun.
Leimakuvan pukemisen valitsin, koska kuudes tekniikka jäi aikaisemmin tekemättä. Ompelu puolestaan on monipuolinen tekniikka, jota olen käyttänyt korteissani jo aikaisemminkin.

50 / 2015

















Lili of the Valley: Patchwork Bunch of Balloons

lauantai 2. toukokuuta 2015

Saksien Silpuista

Tässä on DT korttini Saksien Silpuista -haasteeseen.
Välillä on kiva kokeilla kortin tekemistä ihan ilman erikoislaitteita.

Koukussa Kortteihin Saksien Silpuista #29

49 / 2015

















Bildmålarna - Traktor