Lukijat

perjantai 20. joulukuuta 2024

Lumiset maisemat, kortit 134-136 / 2024

Pitkän tauon jälkeen värittelyä tai ainakin omasta mielestä on mennyt pitkä aika, etten ole ehtinyt leimakuvia värittelemään.
Aloitin näillä kauniilla maisemilla. Leimasin ylimääräisiä kuusia, jotka kiinnitin kohotarroilla varsinaisen kuvan päälle. Samasta kuvasta syntyi aika erilaisia kortteja.

Ensimmäisessä en ollut tyytyväinen yläosan väritykseen, niin leikkasin sen kokonaan pois ja lisäsin tummaan taustapaperiin lumisadetta sabluunan läpi ja vielä lisäksi muutaman stanssatun lumihiutaleen.
myyty

Toinen kortti aika pitkälle samoilla ajatuksilla. Kuusenoksilla kimalleliimaa.
laguuni

Tässäkin mietin, että leikkaanko leimakuvan yläosan pois, mutta toisaalta tuo harmahtava taivas on aika lailla todenmukainen tähän vuodenaikaan.
myyty




torstai 19. joulukuuta 2024

Sabluunoilla taustoja, kortit 130-133 / 2024

Löysin korttivarastosta viime vuonna tekemäni tagit, joissa oli sabluunalla tehtyä taustaa ja tein pienen sarjan kortteja samalla idealla.
Jouluisia korttikuvia onkin melkoinen määrä valmiiksi leikattuna, hyvä kun saan nekin käyttöön kaapin kätköistä.





 

keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Joulupallo, kortti 129 / 2024

Tässä kortissa käyttämäni kuva taitaa olla peräisin Piia Paperin viime vuoden pikkujoulupaketista. Stanssasin muutaman havun kuvan alle ja vielä lumihiutaleita lisäkoristeeksi.


tiistai 17. joulukuuta 2024

Mustaa kimallusta, kortit 127-128 / 2024

Iso leimakuva leimattu ja embossattu mustalla kimaltavalla kohojauheella. Viimeisessä kuvassa yritin saada kimallusta näkyviin.
Leimakuva on iso, n. 12x9cm. Kuvan lisäksi korttiin ei mahdu mitään muuta, mutta pienen kehyksen tein värillisellä kartongilla.







sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Luminen kuusi, kortti 126 / 2024

Kuviopapereissa on joskus niin kauniita kuvia, ettei niitä malttaisi peittää kuvien taakse. Tämänkin paperin upea kuusi oli melkein sellaisenaan kaunis kortti. Lisäsin kuitenkin lyhdyn ja muutaman havuoksan sekä kauniit lumihiutaleet.
Kortin koko noin 12x17cm.



lauantai 14. joulukuuta 2024

Joulupuput, kortti 125 / 2024

Lapsenlapsi 2,5v tilasi joulukortin.
Halusi, että teen vihreän kortin, jossa on tiikeri. Pohdin, että mistä minä nyt tiikeriksi muutun, niin puput kelpasivat myös.
Siellähän ne tupsuhäntäiset puput nyt loikkivat iloisesti metsän keskellä.










perjantai 13. joulukuuta 2024

DT Creative Fingers #291, kortti 124 / 2024

Tervetuloa uuteen Creative Fingers -haasteeseen, jossa on aina aiheena kaikki käy. Tällä kerralla sponsorinamme on DT TindalooTein korttiini tavallista runsaamman kukka-asetelman. Joulutähden alla on useita erilaisia stanssattuja lehtiä ja oksia.
Welcome to the new Creative Fingers challenge. As always the theme is 'Anything goes'. Our DT Tindaloo kindly sponsored this challenge. For my card I made this flower arrangement, with several die cut leaves and branches under a poinsettia.



keskiviikko 11. joulukuuta 2024

Kohokuvioitua, kortit 121-123 / 2024

Usein tulee tehtyä hopeanvärisiä lumihiutaleita, mutta tähän korttiin kokeilin stanssata kultaisen hiutaleen.
Taustalla on kohokuvioitu lumihiutale, jonka värjäsin musteella kohokuviokansiossa. Se ei ole millintarkkaa puuhaa ja lopputulos on usein pieni yllätys.
laguuni

Pari muutakin kohokuvioitua lumihiutaletaustaa. Näissäkin lisäsin musteen kohokuviotaskuun, mutta nyt oli tarkoitus värjätä kuvion sijasta tausta.
myyty

Ennen kohokuviointia suihkutin kartonkiin hiukan vettä. Vesiliukoinen muste tekee kivannäköistä kuvioita muovisen kuviolevyn kanssa.
myyty





lauantai 7. joulukuuta 2024

Joulutähti, kortti 120 / 2024

Kynttilälyhty sopii myös joulukortteihin. Tässä se on stanssattuna ruskeasta kartongista ja tummensin kuviota sieltä täältä musteella.
Joululähti oksineen mahtui mukaan myös, korttipohja on tässä kooltaan 12x17 cm.




perjantai 6. joulukuuta 2024

Sininen hetki, kortti 119 / 2024

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Kauniista kuviopaperista tein taustan talviselle kukka-asetelmalle. Valkoinen joulutähti on stanssattu foamista. Kukan terälehtiä muokkasin kuumentamalla.
Muutaman hopeisen lumihiutaleen lisäsin vielä koristeeksi.



tiistai 3. joulukuuta 2024

Iso hiutale, kortti 118 / 2024

Leimasin ison lumihiutaleen kuviokartongille ja embossasin sen valkoiseksi kohojauheella.
Koristeeksi kiepautin valkoista ja hopeanväristä lankaa, johon liimasin hopeanvärisiä tähtiä, jotka on stanssattu kimallekartongista. Hopeanväriset timantit kiinnitin Glossy accentilla.
Osallistuin kortillani Tuunailukamarin haasteeseen #29



sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Valkoiset kynttilät, kortti 117 / 2024

Olen välillä melkein unohtanut tämän kauniin stanssin.
Vähän mietin, että olisiko pitänyt jotain vielä lisätä, mutta jätin kuitenkin hyvin yksinkertaiseksi.



lauantai 30. marraskuuta 2024

DT Creative Fingers #290, kortti 116 / 2024

Tänään esittelyssä DT-korttini Creative Fingers -haasteeseen, jossa on aina aiheena kaikki käy. Tällä kerralla sponsorinamme on DT AngeliqueKortissani oleva leimakuva on väritetty Derwent Inktenseillä. Koristeena käytin stanssattuja kukkia ja muita kuvioita. Taustapaperiin leimattua kuvioita on kohojauheella tehostettu.

Here's my inspiration for Creative Fingers. As always the theme is 'Anything goes'. Our DT Angelique kindly sponsored this challenge. The image in my card is colored with Derwent Inktenses. The card is decorated with die cut flowers and other patterns, as well as stamped and embossed patterns on the edges.



tiistai 26. marraskuuta 2024

Metsäneläimet, kortti 115 / 2024

Kuviokartongista oli jäänyt käyttämättä pari pientä palaa. Yhdessä palassa oli kaunis talvinen kuva, toinen puoli kartongista oli ruskea. Yhdistämällä palat sain koottua korttiin taustapaperin.
Kokeilin tähän monenlaisia koristeita, mutta päädyin jälleen yksinkertaiseen lopputulokseen.


maanantai 25. marraskuuta 2024

Luontoaiheita, kortit 112 - 114 / 2024

Muutama eläin- ja luontoaiheinen korttikuva löytyi silppulaatikosta.
Kokosin näistä kortteja kauniiden taustapapereiden päälle. Muutamia lehtiä ja havuja liimasin koristeeksi.
varastossa

myyty

myyty


sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Jouluiset kuvat, kortit 107 - 111 / 2024

Tänään valmistui korttikuvista sarja muutama jouluinen kortti. 


Kortit ovat kooltaan noin 10x15cm


Leimasin taustapapereihin ensiksi jouluisia kuvioita ja embossasin ne kimaltavalla kohojauheella.


Paperien ja kuvien reunoja tummensin hiukan musteella.


Jouluiset toivotukset ovat ääriviivatarroja.



lauantai 23. marraskuuta 2024

Hopeinen kehys, kortti 106 / 2024

Kohokuviotaskulla ja musteilla tehty lumihiutale on koristeltu tummansinisillä helmillä.
Valkoinen teksti ja pienemmät stanssatut hiutaleet lisäävät korttiin lumen valkeutta.


perjantai 22. marraskuuta 2024

Joulupalloja, kortit 95 - 105 / 2024

Viime vuonna ehdin tehdä vain pari näitä joulupallokortteja, mutta nyt valmistui vähän isompi sarja.
laguuni

laguuni

myyty

myyty

myyty


perjantai 15. marraskuuta 2024

DT Creative Fingers #289, kortti 94 / 2024

Tervetuloa uuteen Creative Fingers -haasteeseen, jossa on aina aiheena kaikki käy. Tällä kerralla sponsorinamme on DT TindalooKorttini on tällä kerralla pullonmuotoinen. Pullo on piirretty sabluunan avulla ja leikattu käsin kartongista. Kivan kokoinen, kun sen saa leikattu A4 kokoisesta arkista. Koristeena kortissa on leikekuvia ja korkin leikkasin korkkikartongista.
Welcome to the new Creative Fingers challenge. As always the theme is 'Anything goes'. Our DT Tindaloo kindly sponsored this challenge. Today's card is in the shape of a bottle, drawn with a stencil on cardboard. The card is decorated with die cut images and a cork made out of cork sheet.






tiistai 12. marraskuuta 2024

Isot kukat, kortit 88-93 / 2024

Kerrossabluunat ja niiden kanssa yhteensopivat leimasimet pääsivät näiden korttien kanssa tositoimiin. 

myyty

varastossa

Näiden tekemisen jälkeen tuli mieleen, että olisi voinut tehdä kokeilun myös yhdellä värillä. Siis kukka ja lehdet ehkä eriväreillä :) Värisävy on tummempi, kun mustetta on useita kerroksia, niinkin olisi varmaan saanut eri sävyjä kukkiin.
Mutta sen testaaminen jäi nyt seuraaviin kortteihin.
myyty

varastossa

Isojen kukkien lisäksi yksinkertaiseen korttiin ei tarvitse välttämättä edes koristeita. Ja ovathan nämä nopeita tehdä, jos tarvitsee korttia pikaisesti.
myyty

varastossa