Torstaina satanut ensilumi innotti sinivalkoiseen korttiin.
Ripaus tummaa ruskeaa piristää kokonaisuutta mukavasti. Paperien reunat pyyhkäisin ruskealla mustetyynyllä ja koristetikkaukset tein valkoisella geelikynällä.
Crafting from your heart #180
40 / 2017
Whiff of Joy - Henry on high wheel bicycle
sunnuntai 29. lokakuuta 2017
keskiviikko 25. lokakuuta 2017
Viime kesän palapeli
Tämä projekti on ihan jäänyt esittelemättä!
Keväällä sain idean, että huvimajaan voisi tehdä lattian vanhoista tiilistä.
Eikä muuta kuin tuumasta toimeen. Facebookin roskalavaryhmästä löytyi tiiliä, joista naputeltiin enimmät laastit pois.
Pari kolme kesäistä viikonloppua kului kivien asettelussa.
Maja on koottu meidän talon vanhoista ikkunoista, joten lattia käytetyistä tiilistä sopii teemaan oikein hyvin.
Asennushiekkaa kivien väleihin...
Syksyn tullen huvimajaan varastoitiin talvelta suojaan puutarhatyökaluja.
Lattia on alkanut kauniisti sammaloitua
Tässä vielä pari kuvaa kokonaisuudesta

sunnuntai 22. lokakuuta 2017
Sydämiä sydänten päälle
Hää- ja kihlakorttia lähdin tekemään, mutta tämä sopii kyllä muuhunkin tarkoitukseen.
Kiersin pellavalankaa muutaman kierroksen harmaan paperin ympärille. Stanssatut punaiset sydämet on liimattu pellavalankaan eli niitä on aina kaksi päällekkäin. Kortti vaati hiukan raikastusta, niin lisäsin vielä valkoiset tarrasydämet ja muutaman helmenpuolikkaan.
39 / 2017

maanantai 16. lokakuuta 2017
Lokakuun puutarhakuvat
Syyskuun alkupuolella harmittelin, että karhunvadelmat jäävät tänä vuonna kypsymättä. Onneksi oli väärässä. Vieläkään ei ole ollut yöpakkasia, niin sitkeästi nämä vaan tummuvat :)
Hämähäkki oli saanut saaliikseen vain aamukastetta.
Hämähäkki oli saanut saaliikseen vain aamukastetta.
sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Ihastuneille
Uusi Koukussa kortteihin haaste on ilmestynyt. Haasteena on inspiroitua I-kirjaimesta.
DT-korttini I:t voisivat olla ikuinen ja ihastus.
Sydämet on leimattu punaiselle paperille ja koristeltu valkoisella geelikynällä. Kauan ovat sen jälkeen pyörineet tuossa pöydällä, mutta vihdoin niille löytyi käyttöä.
38 / 2017
Magnolia - Love Heart

perjantai 13. lokakuuta 2017
maanantai 9. lokakuuta 2017
Lokakuun ruusut
Sunnuntai oli sadepäivä, joten ehdin vihdoinkin tehdä ruusukimpun valmiiksi. Viikko sitten aloittelin muutamalla punasävyisellä ruusulla ja nyt tein keltaisia lisäksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)