sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Perhosen lento

Väritettyjen leimakuvien pinosta nappasin tälläisen linnun ja kokosin sen kortiksi.
Nämä lintuleimat olivat aikoinaan ihan-pakko-saada- ostos, mutta jostain syystä minun on tosi hankala saada niistä itseä miellyttäviä kortteja aikaan.

22 / 2017
Tim Holz - Bird Crazy
Gummiapan - Mellanstor Fjäril


torstai 25. toukokuuta 2017

Aurinkoinen pihakierros

Parin lämpimän päivän jälkeen kevät etenee todella vauhdikkaasti.
Viikonloppuna ei ollut raparperista kuin aavistus ja nyt saa kohta piirakkaa :)

Sinililjat saivat tänään seuraa muista kukista, ensimmäinen narsissi ja tulppaani.


Ja esikkokin avasi ensimmäiset kukkansa.

Nurmikko on pikkuhiljaa antanut periksi sammaleelle, isojen kuusien myötävaikutuksella.





lauantai 13. toukokuuta 2017

Pinkki kortti

Yksi uusista leimasimista pääsi korttiin asti. Valitsin korttiin tulevat paperit ensiksi ja värittelin kuvan niihin sopivilla sävyillä.

21 / 2017
Lili of the Valley - Seasons Girls Summer