Lukijat

lauantai 18. marraskuuta 2017

Joulumaratooni3

Inspiraatiokorttini Joulumaratoonin kolmannelle osuudelle.
Stanssasin ison lumihiutaleen ja liimasin sen kauniin siniselle kartongille.
Taustana olevan ruskean kuviopaperin reunaan piirsin valkoisella geelikynällä tikkaukset raikastamaan kokonaisuutta.

Kaikkiin haasteisiin ehtii osallistua kisan loppuun asti, säännöt ja haasteet löytyvät Koukussa Kortteihin -blogista.

50 / 2017



Tanssija

Dotty jaksaa tanssia, vaikka olisi kuinka harmaata ja pimeää.
Tällä kerralla en värittänyt mekkoa, vaan leimasin sen kuviopaperille ja leikkasin ääriviivoja pitkin irti, tekniikan nimi on osuvasti puettu leimakuva. Ihan tuli lapsuuden paperinukkeleikit mieleen.
Kimppu kukkia sopii aina täydellisen naisen korttiin.

49 / 2017
Art Impressions - Dotty

perjantai 17. marraskuuta 2017

Lunta paperilla

Tässäkin kortissa on aavistus joulutunnelmaa, mutta se lähti metsästäjälle isänpäiväkortiksi.

48 / 2017
Studio Light Winter feelings

torstai 16. marraskuuta 2017

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Joulumaratooni2

Joulumaratoonin toinen haaste on julkaistu.
Kortissani on kohokuvioitu taustapaperi stanssattujen kuusien taustana.

Kaikkiin haasteisiin ehtii osallistua kisan loppuun asti, säännöt ja haasteet löytyvät Koukussa Kortteihin -blogista.

46 / 2017

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Joulumaratooni1

Koukussa Kortteihin Joulumaratooni auttaa jälleen pysymään aikataulussa joulukorttien kanssa :)

Paperellasta tilaamani jouluiset Studio Lightin 3D-kirjat saapuivat sopivasti ennen maratoonin alkua ja tässä onkin ensimmäinen niiden sisällöstä koottu kortti.
Tämä ei ole kovin kolmiuloitteinen, kun liimasin kuviot ilman kohottamista korttiin. Suttasin kuvioiden reunoihin hiukan mustetta ja pari timanttiakin lisäsin omista varastoistani.
Kortissa on vielä tilaa vaikka jouluiselle tekstille, ehkä lisään, ehkä en.

Lähde sinäkin mukaan maratoonille, säännöt ja haasteet löytyvät täältä

45 / 2017

Koukussa Kortteihin haaste #202

Koukussa Kortteihin alkoi jälleen uusi haaste ja sen aiheena on Suomi 100.
Hopeanvärisestä kartongista stanssasin kynttiläasetelman ja sen seuraksi pääsi muutama lumihiutale. Valkoinen teksti on ääriviivatarra.

Tervetuloa mukaan haasteeseen!

44 / 2017


perjantai 10. marraskuuta 2017

Onnea uuteen kotiin

Pitkästä aikaa leikkelin korttiin 3D-kuvan.
Tein boordileikkurilla kuvan reunojen alle pitsiä, jotka värjäsin musteella kortin väreihin sopivaksi.
Kuvan alareunasta peitin pitsillä New Home -tekstin ja tulostin tilalle suomenkielisen version.

43 / 2017

maanantai 6. marraskuuta 2017

Vaaleanpunaisessa mekossa

Pientä piristystä ja väriä elämään marraskuisen pimeyden keskelle.

42 / 2017
Art Impressions - Dotty


lauantai 4. marraskuuta 2017

Loppumattomasti onnea

Tässä tapauksessa kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Taittelumallin nimi on englanniksi never ending card. Tekninen osuus kortista on yksinkertainen, muussa ideoinnissa ja papereiden leikkelyssä menee toki aikaa.
Tässä kortissa tarina etenee synttärikakusta onnittelulaulun ja kukkien kautta viimeiselle sivulle, jossa on tilaa kirjoittaa onnittelut.
Kortin kuvaaminen oli hiukan hankalaa, koska se avautuu joka suuntaan, eikä suostunut pystymään pystyssä :)

41 / 2017
Just Inklined - Dooley's birthday





sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Pyörällä matkassa

Torstaina satanut ensilumi innotti sinivalkoiseen korttiin.
Ripaus tummaa ruskeaa piristää kokonaisuutta mukavasti. Paperien reunat pyyhkäisin ruskealla mustetyynyllä ja koristetikkaukset tein valkoisella geelikynällä.

Crafting from your heart #180

40 / 2017
Whiff of Joy - Henry on high wheel bicycle

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Viime kesän palapeli

Tämä projekti on ihan jäänyt esittelemättä!
Keväällä sain idean, että huvimajaan voisi tehdä lattian vanhoista tiilistä.
Eikä muuta kuin tuumasta toimeen. Facebookin roskalavaryhmästä löytyi tiiliä, joista naputeltiin enimmät laastit pois.
Pari kolme kesäistä viikonloppua kului kivien asettelussa.



Maja on koottu meidän talon vanhoista ikkunoista, joten lattia käytetyistä tiilistä sopii teemaan oikein hyvin.
Asennushiekkaa kivien väleihin...

Syksyn tullen huvimajaan varastoitiin talvelta suojaan puutarhatyökaluja.

Lattia on alkanut kauniisti sammaloitua

Tässä vielä pari kuvaa kokonaisuudesta


sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Sydämiä sydänten päälle

Hää- ja kihlakorttia lähdin tekemään, mutta tämä sopii kyllä muuhunkin tarkoitukseen.
Kiersin pellavalankaa muutaman kierroksen harmaan paperin ympärille. Stanssatut punaiset sydämet on liimattu pellavalankaan eli niitä on aina kaksi päällekkäin. Kortti vaati hiukan raikastusta, niin lisäsin vielä valkoiset tarrasydämet ja muutaman helmenpuolikkaan.

39 / 2017



maanantai 16. lokakuuta 2017

Lokakuun puutarhakuvat

Syyskuun alkupuolella harmittelin, että karhunvadelmat jäävät tänä vuonna kypsymättä. Onneksi oli väärässä. Vieläkään ei ole ollut yöpakkasia, niin sitkeästi nämä vaan tummuvat :)

Hämähäkki oli saanut saaliikseen vain aamukastetta.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ihastuneille

Uusi Koukussa kortteihin haaste on ilmestynyt. Haasteena on inspiroitua I-kirjaimesta.
DT-korttini I:t voisivat olla ikuinen ja ihastus.
Sydämet on leimattu punaiselle paperille ja koristeltu valkoisella geelikynällä. Kauan ovat sen jälkeen pyörineet tuossa pöydällä, mutta vihdoin niille löytyi käyttöä.

38 / 2017
Magnolia - Love Heart



perjantai 13. lokakuuta 2017

maanantai 9. lokakuuta 2017

Lokakuun ruusut

Sunnuntai oli sadepäivä, joten ehdin vihdoinkin tehdä ruusukimpun valmiiksi. Viikko sitten aloittelin muutamalla punasävyisellä ruusulla ja nyt tein keltaisia lisäksi.




sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kastepäivänä

Tilauksesta toinenkin samaan kastejuhlaan kuin edellinen.

36 / 2017
Lili of the Valley - Baby Christening

perjantai 22. syyskuuta 2017

Ensimmäinen juhlapäivä

Pikkumiehen ensimmäiseen juhlapäivään tein tämän kortin.
Kukkien alla olevat lehdet stanssasin parilla erilaisella stanssilla ja ne on väritetty Promarkereilla hennon vihreiksi.

35 / 2017

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Eläkekortti

Eläkkeelle jäävälle työkaverille sain tehdä kortin.

34 / 2017
Lili of the Valley - Lazy Afternoon
Just Inklined - Born to be Wild

maanantai 21. elokuuta 2017

Vauvalle

Kesällä ei juuri ehdi eikä oikeastaan edes halua istua askartelemassa. Puutarhassa on paljon mukavampi puuhailla. Tai kerätä metsistä satoa talven varalle.
Tämä oli kuitenkin oikein mieluisa tehtävä, kortti uudelle vauvalle.

33 / 2017
Lili of the Valley - Patchwork Hot Air Balloon

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Rippikortti

Pitkästä aikaa tein kortin ilman leimakuvaa ja oikeastaan ilman mitään kuvaa. Kirjastanssi toimii hyvin näissä rippikorteissa.

32 / 2017

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Ruusuja

Leimattu kuva on embossattu hopealla ja sen jälkeen väritetty Inktenseillä. Kuvan päälle sulatin hiukan kohokuviointijauhetta ja lisäsin muutaman helmenpuolikkaan koristeeksi.
Taustapaperin pitsikuviot leimasin saman setin leimasimella.

31 / 2017
Chocolate Baroque - Steampunk Butterfly

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Rippipäivänä

Isolla ruusuleimasimella syntyi hyvin perinteisen näköinen rippikortti.
Tekstiin ja ruusuun sipaisin hiukan hopeista kimalleliimaa ja kortin alaosaan laitoin koristeeksi hopeisen narun rusetille.

29 / 2017
Stampendous - Cottage Rose

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Metalliruusut

Vaaleanpunaisia ruusuja värittelin tähän korttiin.

28 / 2017
Chocolate Baroque - Steampunk Butterfly

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Hyvää juhannusta

Omenapuu oli kauniisti kukassa viime viikolla. Sen vierellä olevan juhannusruusun kukintaa saa vielä hetken odotella :)


perjantai 23. kesäkuuta 2017

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kirjeen sulle kirjoitan

Vintagesävyisiä ruusuja lisäsin tämän kortin koristeeksi.

26 / 2017
Whiff of Joy - Henrietta at Vintage desk

lauantai 10. kesäkuuta 2017

torstai 8. kesäkuuta 2017

Punaisia kukkia

Kukkakortit sopivat todella moneen tarkoitukseen.
Huomasin jokin aika sitten, että niitä ei ole varastossa juuri ollenkaan, joten tilannetta täytyy korjata pikaisesti.
Upea leimakuva ei kaipaa lisäkoristeita seurakseen.

24 / 2017
Penny Black - Botanical Notes


perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kesää odotellessa

Vaikka ulkona ei vielä ole kovin kesäinen tunnelma, niin kortissa voivat kukat kukkia ja perhoset lentää.

23 / 2017
Lili of the Valley - Seasons Girls Summer

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Perhosen lento

Väritettyjen leimakuvien pinosta nappasin tälläisen linnun ja kokosin sen kortiksi.
Nämä lintuleimat olivat aikoinaan ihan-pakko-saada- ostos, mutta jostain syystä minun on tosi hankala saada niistä itseä miellyttäviä kortteja aikaan.

22 / 2017
Tim Holz - Bird Crazy
Gummiapan - Mellanstor Fjäril


torstai 25. toukokuuta 2017

Aurinkoinen pihakierros

Parin lämpimän päivän jälkeen kevät etenee todella vauhdikkaasti.
Viikonloppuna ei ollut raparperista kuin aavistus ja nyt saa kohta piirakkaa :)

Sinililjat saivat tänään seuraa muista kukista, ensimmäinen narsissi ja tulppaani.


Ja esikkokin avasi ensimmäiset kukkansa.

Nurmikko on pikkuhiljaa antanut periksi sammaleelle, isojen kuusien myötävaikutuksella.